Syystervehdys koko perheelle Suomen Komediateatterista!

Teatterimme ohjelmistoon jo vuosien ajan kuuluneet korkeatasoiset lasten esitykset saavat jatkoa. Kun Peacockista Linnanmäellä tuli kotimme, oli heti selvää, että haluamme vakiinnuttaa lastenteatteritoiminnan ympärivuotiseksi osaksi teatterimme ohjelmistoa. Olemme todella ylpeitä ja iloisia niistä lukemattomista kotimaisista kantaesityksistä, joita olemme tällä saralla saaneet olla toteuttamassa ja nyt luvassa on lisää!
Marraskuussa Pienelle Näyttämölle valmistuu jouluinen taikamaailma, kun ensi- iltansa saa Haltiatar ja Taikatonttuli -esitys. Kiti Kokkosen ja Ella Pyhällön käsikirjoittama hyvän mielen joulutarina tarjoaa iloisia yllätyksiä ja naurua koko perheelle. Näyttämöllä hurmaavat Ella Pyhältö ja Minna Kivelä. Esityksen suositusikäraja on kaksi vuotta ja kesto noin puolituntia.
Helmikuussa suosittu Prinsessa Pikkiriikki palaa Peacock-näyttämölle. Luvassa on 10 lisäesitystä lasten suosikkinäytelmästä, jossa saatetaan olla vahingossa tuhmia. Pikkiriikin lämminhenkisessä ja ilkikurisessa maailmassa yleisö pääsee osallistumaan esityksen kulkuun. Lapset saavat äänestää satukohtauksien alussa siitä, minkä sadun he haluavat nähdä. Jokainen esitys on siten taianomaisesti hieman erilainen.
Suomen Komediateatteri tarjoaa elämyksiä koko perheelle. Kannustamme eteenkin lapsiyleisöä luovuuden ja oivallusten äärelle, iloa ja naurua unohtamatta. Teatterimme keskeinen tavoite lastenkulttuuritarjonnan osalta on kotimaisten kantaesitysten luominen ja esittäminen.
Tutustu Haltiatar ja Taikatonttuli -esitykseen tästä!
15.11-13.12.2022 Suomen Komediateatterin Pieni Näyttämö, Linnanmäki
Ensi-ilta 15.11.
Liput palvelumaksuineen alkaen 12,50€
Tutustu Prinsessa Pikkiriikki – Maailman tuhmin ja kiltein tyttö -esitykseen tästä!
Lisäesitykset 10.2.-4.3. Suomen Komediateatterin Peacock-näyttämö, Linnanmäki
Liput palvelumaksuineen alkaen 22€
Tervetuloa teatteriin!
