Maikki Lehto: ”Revyy-esitykseen suunnitellaan toistasataa hahmoa”

Pukusuunnittelija Maikki Lehto inspiroituu kirpputoreilla ja tekee paniikkimuistiinpanoja tarvittaessa vaikka muovipussiin.

– Taustani on vaatesuunnittelussa. Opiskelin Aalto Yliopistossa vaatesuunnittelua ja pukutaidetta ja maisterin opintojen aikana tein puvustuksen sivuaineena. Valmistumisen jälkeen vuonna 2016 etsin töitä ja ystäväni työskenteli elokuvatuotannossa puvustajana. Hän tarvitsi sinne assaria ja tästä hommat lähti liikkeelle niin, että olin kyseisessä tiimissä useita elokuvia peräkkäin, hän kertaa.

– Elokuvien jälkeen päädyin vuoden sisään vielä telkkarin puolelle viihdeohjelma Putoukseen, jossa tutustuin Kiti Kokkoseen ja sitä kautta Suomen Komediateatteriin, jossa aloitin vuonna 2018 Maailmanlopun revyyssä pukusuunnittelija Susse Roosin apukätenä. Sen jälkeen olen saanut nauttia luottamusta koko teatterin vakituisena pukusuunnittelijana.

Maikki oppi ompelemaan jo lapsuudenkodissaan.
– Meillä opeteltiin ompelemaan samalla lailla, kun opeteltiin vaikka siivoamaan. Äitini on alkuperäiseltä koulutukseltaan ompelija. Lukioaikana muodissa oli kova retrobuumi ja siitä inspiroituneena kiertelin kirpputoreja ja ostin 1970-luvun kukkakankaita. Purin vaatteita ja ompelin niistä uusia itselleni.

Maikki kokee, että hänen työssään tärkeintä on löytää inspiraatio ja näkemys jokaiseen produktioon.
– Luoda se maailma, hukkua siihen ja elää ja hengittää sitä alusta loppuun, hän kuvaa.

Komediateatterin revyitä on tehty jo vuosia samalla taiteellisella ydinryhmällä.
– Pukusuunnittelijan tärkein työpari on aina maskeerauksensuunnittelija. Meillä se on useimmiten Niko, jonka kanssa on helppoa työskennellä toistemme saatavilla niin, että heitellään pienetkin ideat aina toistemme kuultaviksi. Työskentelemme tiiviisti yhdessä erityisesti hahmojen luomisvaiheessa.
Toinen tärkeä taho tuotannoissa on valosuunnittelija. Valon ja pukujen kanssa voi tehdä hyvää yhteistyötä niin, että asioita saadaan nostettua uudelle tasolle. Olen kokenut hyvien valosuunnittelijoiden kanssa työskentelemisen tosi inspiroivana ja löytänyt uusia ideoita mm. materiaalivalintoihin.

Revyyesityksen puvustus poikkeaa muista tuotannoista monella tavalla.
– Esimerkiksi Ilta pilalla -esityksessä on nyt työn alla yli 30 kohtausta. Sisältöön liittyy vahvasti ajankohtaisuus ja meidän pitää pukuosastona suhtautua siihen vähän sillä lailla, että kaikki mitä me ollaan tehty saatetaan jättää pois. Eli tehdään aika paljon ylimääräisiäkin hahmoja, joita yleisö ei sitten koskaan näe, mutta ne voi ilmaantua sitten joskus myöhemmin johonkin juttuun. Viime vuonna laskin, että tehtiin yli 150 hahmoa ja heistä lavalle päätyi noin 120.

Pukusuunnittelijan pitää olla myös hyvä nuuskimaan.
– Pitää kysellä koko ajan ja aistia mitä tulee tapahtumaan, kun en itse kuulu käsikirjoitustiimiin niin en saa orgaanisesti sitä tietoa, että mitkä on fiilikset minkäkin kohtauksen synnyn takana. Prosessi riippuu hirveästi sen vuoden ohjaajasta ja siitä kuinka aktiivista meidän kanssakäyminen missäkin vaiheessa on, mutta pyrin aina tekemään vuorovaikutuksen mahdollisimman tiiviiksi omalta osaltani ja näin vaikuttamaan esimerkiksi siihen että turhaan tehty työ pysyisi minimissä, hän naurahtaa.

– Revyyn kohdalla pukusuunnitteluun osallistuu usein tanssinumeroiden vuoksi myös koreografi, jonka kanssa keskustellaan isoista linjoista, kun niissä pitää huomioida eri tavalla käyttäjäturvallisuus ja liikkuminen. Tanssinumerot tavallaan rajoittavat luovuutta, mutta toisaalta ohjaavat oikeaan suuntaan, kun ihan kaikki ei ole mahdollista on helpompi tehdä ratkaisuja.

Toiseksi tärkeäksi taidoksi Maikki nimeää muistiinpanojen tekemisen.
– Yritän jatkuvasti kerätä kaikesta muistiinpanoja, että sitten on ikään kuin sitä hahmokirjastoa, jonka pariin voi palata, kun uusi juttu alkaa. Ammennan ideoita ihan kaikesta. Voin nähdä jonkun tyypin kaupungilla ja tajuta, että toi tulee näyttämölle jossain kohtaa. Työryhmä nauraa, kun teen ns. paniikkimuistiinpanoja mitä erikoisimpiin paikkoihin, että välillä on esimerkiksi ollut muovipussi täyteen raapustettuna muistiinpanoja ja sen kanssa olen sitten tullut palaveriin. Luova prosessi ei siis aina ole samanlainen, mutta inspiraatiota pitää löytää kaikesta mahdollisesta ja pitää silmät ja mieli avoimina. Suurin inspiraation lähde minulle on kirpputorit. Kirpputorit tarjoavat paitsi materiaalia, myös inspiraationlähdettä, siellä on tarinoita kaupan ja niihin saan laittaa oman mielikuvituksen jatkeeksi. Ammennan vaikutteita myös muotimaailmasta.

Teatterialalla puhututtavat tänä päivänä erityisesti kestävän kehityksen ja kierrätyksen teemat, koko ajan kehitetään sitä, miten voitaisiin uudelleen käyttää materiaaleja tai vähintäänkin kierrättää ne tehokkaasti.
– Minulla ajatus uudelleen käyttämisen mahdollisuuksista kulkee suunnittelutyön ja etenkin materiaalivalintojen rinnalla aina.

Kaikissa pukutiimin toimissa työskentely on rikastuttanut Maikin suunnittelijuutta.
– Kulisseissa tehdään usein pikavaihtoja ja teatterissa vaate pitää saada nopeasti päälle ja pois. Sen pitää kestää vaihtamista ja pesuja ihan eri tavalla kuin elokuvassa, jossa jokin vaate voi olla vaikka vain osittain päällä lyhyen hetken ajan. Vaikken tee varsinaista pukijan työtä nyt, niin suunnittelussakin pitää osata asettua heidän rooliinsa. Esimerkiksi vaatteiden puettavuus ja pukemisen avustuksen mahdollisuudet on otettava huomioon. Ensisijaisesti me pyritään suunnittelemaan jokainen vaihto niin nopeaksi kuin pystytään, että näyttelijälle jäisi aina hetki aikaa keskittyä siihen rooliin, jonka hän menee seuraavaksi lavalle tekemään.

– Suunnittelijana arvostan ulkopuolista palautetta tosi paljon. Olen aika kova kritisoimaan itseäni ja esiintyjän palaute on tärkeää eli se miten näyttelijä reagoi siihen, mitä hänelle ehdotetaan puettavaksi päälle. Nautin vastavuoroisuudesta ja koen itse, että vahvuuteni on tiimiytyminen ja hyvä yhteistyö. Vastakaiku on tosi tärkeää, että saa aikaisessa vaiheessa käsityksen siitä, ollaanko menossa samaan suuntaan. Pukusuunnittelun ja stailauksen ero on, että me keksitään ne tarinat pinnan alle. Pukusuunnittelun näkökulmasta vaativa genre on esimerkiksi lasten teatteri, joka tuo myös ehdottomasti vaativimman yleisön paikalle. Lapsia pitää osata viihdyttää eri lailla ja tarjota visuaalista karkkia niin paljon, että huomio pysyy siellä lavalla, vaikka rupeaakin muurahaisia olemaan housuissa ja on paljon asiaa vieruskaverille, hän päättää.