Kulisseissa Lija Fischer ”Huumori avaa väyliä myös muihin tunteisiin”

Kuva: Olli Tamminen

Suomen Komediateatterin Peacock-näyttämölle viime viikolla palanneen Prinsessa Pikkiriikki – Maailman kiltein ja tuhmin tyttö -esityksen ohjaaja ja dramaturgi Lija Fischer oivalsi näyttämöllä rakastavansa teatteria, mutta inhoavansa näyttelemistä. Näin syntyi haave ohjaajan ammatista, joka vei teatterikorkeakoulun kautta ammattiohjaajaksi.

-Olen työskennellyt päätoimisesti ohjaajana vuodesta 2011, mutta tein ensimmäisen ammattijuttuni jo 2000-luvun alkupuolella. Olen ollut onnekas, kun olen saanut valmistumisestani saakka tehdä pelkästään ohjaajan ja dramaturgin töitä.

Palataan kuitenkin aluksi ajassa vielä enemmän taaksepäin. Lija kasvoi Venäjän juutalaisessa perheessä. Hän eli lapsuutensa Leningradissa, suku on alun perin Ukrainasta.

-Meillä arvostettiin taiteita tosi paljon ja minua vietiin pienestä saakka katsomaan paljon teatteria, balettia, oopperaa, taidenäyttelyitä, sirkusta ja konsertteja. Olen silti perheeni ensimmäinen taiteilija, hän kertoo.

Lija ei päässyt heti lukion jälkeen opiskelemaan, joten hän hakeutui Kajaanin kaupunginteatteriin vuodeksi harjoitteluun, jossa sai oppia monipuolisesti teatterin tekemistä.

-Olin siellä kuiskaajana ja tarpeiston hoitajana ja tein pieniä rooleja näyttämöllä. Kuiskaajan rooli oli itseasiassa kullan arvoinen, koska siinä pääsi näkemään, mitä kaikkea esityksen valmistamiseen kuuluu, miten se prosessi menee alusta loppuun asti. Silloin viimeistään rakastuin teatteriin kokonaisvaltaisesti. Pitkään ajattelin, että haluan näyttelijäksi, mutta muutaman vuoden päästä olin Helsingin Kellariteatterin esityksessä näyttämöllä ja tajusin, että inhoan olla siellä. Kaikki katsovat, enkä pääse ollenkaan pois siitä, etten olisi niin tietoinen itsestäni. Se hetki oli tosi kirkas, tajusin, että haluan tehdä teatteria, mutten näytellä.

Kun Lija sitten myöhemmin ohjasi ensimmäistä omaa juttuaan, Federico Garcia Lorcan Dona Rositaa Helsingin Kellariteatterissa hän tunsi, miten aika katosi hänen ympäriltään.

-Yhtäkkiä oli joku asia, joka vei huomioni täysin. En pystynyt ajattelemaan tuhatta muuta asiaa, kuten yleensä. Kaikki päässäni hiljeni. Olin vain siinä, tein vain sitä juttua ja niiden ihmisten kanssa. Se oli huikea tunne.

Ohjaajan tärkeimpänä tehtävänä Lija pitää kykyä mitoittaa sitä, mihin omia ja muiden resursseja käytetään.

-Oma intohimo teoksen tekemiseen on itselle ohjaustyön lähtökohta. Taiteessa on kuitenkin ainaresursseja ja reunaehtoja, jotka määrittelevät tekemistä. Niiden tiedostaminen alusta asti on todella tärkeää. Ohjaajana olen sellainen, että puhun kaiken, mitä ajattelen. Koen, että tehtäväni on jakaa koko työryhmälle kaikki mitä tiedän teoksesta mahdollisimman avoimesti. Sen paljastaminen, mitä itse ajattelen, on olennaista, vaikka välillä kyseenalaistan, onko näistä ajatuksista mihinkään ja ovatko nämä jotenkin hölmöjä tai epäolennaisia vai vievätkö ne johonkin?

-Kun aloitan uuden teoksen ohjaamisen, olen tehnyt jo ison pohjatyön. Ohjaajan ammattietiikkaan kuuluu se, että valmistautuu hyvin joka kerta. Ajatus siitä, mitä lähdemme tutkimaan täytyy olla kirkas kaikille, jotka esityksen valmistamiseen osallistuvat.

Lija kertoo, että ohjaajana hänen metodinsa on se, ettei ole mitään metodia.

-Valitsen kunkin teoksen ja ihan yksittäisten kohtaustenkin kohdalla, että miten sitä kannattaa lähestyä. Se minkä teen aina on, että luen sen esityksen tematiikkaan liittyviä kokonaisuuksia. Usein käyn katsomassa esimerkiksi taidenäyttelyitä ennen harjoitusten alkua, koska ne avaavat jotain ihan muuta reittiä siihen mitä kohti olen menossa. Saatan löytää jonkun yllättävän materiaalin itselleni taustatueksi, joka ei välttämättä katsojalle näy lopullisessa esityksessä, mutta se on voinut vaikuttaa joihinkin valintoihin. Katsojan ei tarvitsekaan sitä huomata, Lija kertoo ja kuvaa, kuinka hän esimerkiksi luki koirien laumakäyttäymisestä, kun hän mietti miten ihmiset muodostavat yhteisöjä ja parisuhteita.

-Teen mittavan ennakkosuunnittelun suunnitteluryhmän kanssa, johon kuuluvat lavastaja, puku-, ääni- ja valosuunnittelija. Tällä ryhmällä olemme aina keskustelleet paljon, ennen kuin harjoitukset edes alkavat.

Minkälaisia työtehtäviä ja -vaiheita työhösi kuuluu teatteriesityksen syntyprosessin aikana?

-Ensin löydän sen materiaalin, josta haluan lähteä tekemään. Se voi olla näytelmä, romaani, aihe tai vaikka henkilö. Dramaturgina valmistelen materiaalin sellaiseen muotoon, että sitä voidaan lähteä tekemään eli jos olen löytänyt vaikka hyvän romaanin dramatisoin sen näytelmäksi tai jos olen keksinyt hyvän aiheen niin kirjoitan näytelmän. Mielessäni on myös liuta hyviä näytelmätekstejä, niin klassikoita kuin uusia tekstejä, joita haluaisin päästä ohjaamaan.

-Haastavin vaihe esityksen tekemisessä on se, kun olen saanut idean ja minun pitää saada joku toinen innostumaan siitä ideasta eli saada se myytyä teatterille, jotta saan resurssit esityksen toteuttamiseen. Kun sopimus on tehty alkaa ennakkosuunnittelu, jossa suunnitellaan esityksen maailma ja kulku. Roolitus, puvustus, lavastus, se mitä halutaan kertoa. Harjoitusvaiheessa näyttelijät tuovat teokseen lisää kerroksia ja uusia löytöjä.

-Harjoitusvaihe tuo usein näkyväksi myös ne valinnat, jotka ovat olleet suunnitteluvaiheessa hyviä, mutta näyttävätkin sitten siltä, etteivät ne kuulukaan juuri siihen esitykseen. Monet käyttävät tästä nimeä Kill your darlings, mutta itse ajattelen toisinpäin. Sanon, että save your darlings. Niitä valintojahan on helppo tehdä, jotka eivät osana kokonaisuutta sitten toimikaan, mutta keskeistä on löytää ne kirkkaimmat oivallukset ja säilyttää ehdottomasti juuri ne. Kaikkien tärkeimmästä ei koskaan pidä luopua.

Ensi-illan jälkeen Lija käy valvomassa esityksiä, muttei fanaattisesti.

-Jos siellä joka kerta istuu katsomossa niin esitys ei koskaan vapaudu, kun sitä esitetään aina ohjaajalle. Kun esitys pääsee rullaamaan, niin ohjaaja muuttuu osaksi yleisöä. Yleensä, kun esityksen harjoittelee hyvin ja pitää huolta siitä, että he jotka esitystä esittävät eli näyttelijät ja näyttämöhenkilökunta, ymmärtävät mistä tässä on kyse ja miksi asiat tehdään tietyllä tavalla, esitys pysyy tosi hyvin kasassa.

Mitkä ovat vahvuuksiasi ohjaajana?

-Monipuolisuus, mielikuvituksellisuus, suoruus ja avoimuus. Usein sanon, että älkää yrittäkö lukea minusta alatekstiä, pyrin siihen, että sitä ei ole. Se mitä sanon, on se mitä tarkoitan. Monipuolisuuteni näkyy muiden taidelajien tuntemuksessa. Olen tuonut esimerkiksi nukketeatteria osaksi montaa esitystä.

Ennen Suomen Komediateatterin Pikkiriikkiä Lija teki yhden näyttämöversion Pikkiriikistä Kansallisteatteriin sekä kuunnelman YLE:lle.

-Pikkiriikki on mulle tosi tuttu tyyppi ja tykkään hänen maailmastaan. Ruotsalainen lastenteatterin grand old lady Suzanne Osten on sanonut, että lapset eivät tarvitse teatterissa pehmeilyä ja onnellisia loppuja, vaan draamaa, lapsuuden syviä tunteita ja traumoja. Minusta lastenteatteriesityksen voi tehdä mistä aiheesta tahansa. Mitä vaikeampia ja syvempiä ne aiheet ovat, yleensä sen parempi esitys. Se millaisin keinoin se esitys tehdään, on sitten asia erikseen.

-Kun ajatellaan lastenteatteria niin yleensä se nähdään toissijaisena verrattuna aikuisten teatteriin ja tässä on kysymys taiteen sisäisestä hierarkiasta, mutta myös meidän yhteiskunnan arvoista. Prinsessa Pikkiriikki on hyvä lastenteatteriesitys, koska sitä ei ole tehty ajatellen, että se on vain lapsille. Teen aina lastenteatteriesitykset ajatellen, että tämä on myös lapsille. Ihanteeni on monta sukupolvea teatterissa yhtä aikaa ja esityksessä pitää olla asioita, jotka puhuttelevat näitä kaikkia. Myös Pikkiriikin arkinen ympäristö on tehnyt vaikutuksen ohjaajaan.

-Oma koti voi olla se paikka, missä suurimmat tunteet käsitellään. Arkinen ympäristö antaa erilaisen kosketuspinnan kuin se, että olisimme vaikka kuussa. Pikkiriikillä on isoja tunteita, joihin esityksessä suhtaudutaan vakavasti. On mustasukkaisuutta suhteessa pikkuveljeen ja halua toimia oikein, muttei vielä kykyä siihen. Keskeistä on käsitellä oikeita asioita – lapset eivät halua tulla teatteriin katsomaan pelkkää hassuttelua.

Huumori on Lijalle tärkeää kaikissa esityksissä.

-Kun me löydetään joku asia, jolle me voidaan nauraa yhdessä, niin se on valtavan yhdistävä ja vapauttava kokemus. Huumori avaa väyliä myös muihin tunteisiin. Kun ensin naurat vedet silmissä, niin sitten voit ehkä myös vähän itkeä, hän päättää.

Prinsessa Pikkiriikki ja Keskiyön kum(m)itus Suomen Komediateatterin Peacock-
näyttämöllä 26.4-12.6.2024.

Tustu tästä uuteen Prinsessa Pikkiriikki ja Keskiyön kum(m)itus -esitykseen!