Joni Pakanen: ”Mitä tahansa voi tapahtua, kun taikuus on läsnä”
Taikuri Joni Pakasen ensikosketus taikuuteen tapahtui kuusivuotiaana.
-Serkullani oli taikalaatikko ja hän oli sen avulla alkanut opetella temppuja. Hän näytti minulle, miten nappi saadaan katoamaan ja tämä sai minut saman tien vakuuttuneeksi siitä, että minäkin haluan oppia tekemään taikuutta, hän naurahtaa. Joni alkoi opetella yksinkertaisia temppuja kirjastosta lainatun kirjan ohjeiden avulla, mutta sitten innostus lopahti, kunnes hän 11-vuotiaana tutustui pariin poikaan, jotka olivat sirkuskoulussa Oulussa.
-Lyöttäydyin heidän matkaansa ja meistä tuli sitten sellainen kopla, että yhdessä treenasimme erilaisia temppuja. Tämä on ollut vuonna 1995 ja siitä lasken itse taikuusharrastukseni alkamisen, pian tulee kolmekymmentävuotta täyteen tuosta hetkestä.
Jonilla on pitkä historia myös Komediateatterin esityksissä.
-Muutin Oulusta Helsinkiin vuonna 2011 ja olin sitten heti seuraavana vuonna mukana Kabaree-esityksessä ja sen jälkeen Hevisaurus-musikaalissa. Sitten 2015 yhdenmiehen showni Harhautus tuli osaksi Komediateatterin ohjelmistoa ja vuonna 2017 tehtiin Toni Wahlströmin ohjauksessa Pääesiintyjä.
Viimeinen illuusio yhdistää taikuuden, näyttävät illuusiot sekä musiikin ja komedian.
-Minusta tässä on viehättävä tarina ja lähtökohta. Se vie katsojat vanhaan aikaan ja sinne vanhaan Peacockiin, jossa oikeastikin on ollut maailman kuuluja taikureita esiintymässä. Viimeinen illuusio on historiallisesti kuvitettu taianomainen tarina, joka pitää otteessaan. Mitä tahansa voi tapahtua teatteriesityksessä, jossa taikuus
on läsnä.
Mistä taikurin prosessi lähtee liikkeelle, kun aletaan tehdä uutta esitystä?
-Se voi lähteä kahdesta eri suunnasta, välillä hyppään mukaan tuotantoon, jossa on valmis käsikirjoitus ja tilaus on, että pitäisi keksiä taikatemppuja tähän kohtaan. Se on yksi tapa, joka on toki kiinnostava, kun siinä on jo olemassa ne tietyt raamit ja rajat, jonka sisälle aletaan miettiä, että miten se taikuus ja illuusiot istutetaan osaksi sitä muuta kokonaisuutta. Tässä Viimeisessä illuusiossa meillä on ollut tarina pääpiirteittäin tiedossa ja ne hahmot, jotka siinä ovat, mutta sitten olen saanut itse miettiä mitä illuusioita siihen olisi kiva tuoda. Se sisältö ikään kuin kulkee myös niiden valintojen kautta. Tämä on siis erilainen prosessi, kuin yleensä.
-Uuden jutun suunnitteleminen on aina tosi kiinnostavaa, koska taikatempuissa tai illuusioissa on paljon sellaisia erilaisia aspekteja, joista itse on innoissaan, mutta ne ei välttämättä ole muille niin kovia juttuja. Kääntäen, myös yleisön mielestä joku toinen juttu voi olla paljon ihmeellisempi ja hienompi kuin omasta mielestä on. Joskus tekee jonkun ihan perustempun, mutta se tilanne on hyvä ja yleisö on oikealla tuulella, niin siitä saattaa syntyä ihan valtavan hieno hetki. Aina sen valinnan ei tarvitse olla mikään super iso ja mahdollisimman vaikea illuusio.
Joni voitti junioritaikureiden Suomen mestaruuden Vuonna 2002.
-Se antoi viimeisen sinetin sille, että halusin ammattitaikuriksi. Voitin silloin Frankenstein-illuusiolla, jonka oli itse kehittänyt. Se oli hieno kokonaisuus, joka mukaili leffan tarinaa ja siinä nähtiin professorin ja hirviön välinen kohtaus, jossa tapahtuu ihmeellisyyksiä. Se oli teatraalinen illuusioesitys, joka on jäänyt mieleeni todennäköisesti parhaana temppuna, jonka osaa tehdä.
Joni nimeää esiintyjänä suurimmaksi vahvuudekseen improvisointitaidon.
-Se on sellaista tiettyä spontaaniutta, että ainakin itse uskon, että selviän näyttämöllä tilanteesta kuin tilanteesta. Lisäksi tietysti taikuus se eritysosaamisalue, jota voin hyödyntää kaikessa tekemisessäni. Taikuuden osalta vahvuuksiani ovat sorminäppäryys ja yleisön lukeminen. Taikurin työssä parasta on se, kun näkee katsojan silmistä, että he aidosti hämmästyvät. Kun on itse joskus kokenut tosi ison yllätyksen niin tietää, että ne ovat sellaisia hetkiä, jotka eivät unohdu koskaan.
Millaisen ohjaajan kanssa saat itsestäsi eniten irti tai onnistut parhaiten?
-Jos taikuudesta puhutaan niin sellainen, joka luottaa siihen, että osaan niihin temppuihin liittyen sanoa miten se taikuus esityksessä saadaan toimimaan mahdollisimman hyvin. Hyvä puheyhteys mahdollistaa sen, että ohjaajakin saa harjoituskauden aikana käsityksen niistä mahdollisuuksista, mitä taikuuden kautta on. Toisaalta sellainen, joka vähän haastaa kokeilemaan vielä lisää. Huomaan olevani mukavuudenhaluinen siinä mielessä, että jos minue ei rohkaise viemään juttuja vielä vähän pidemmälle niin jään aika mielelläni siihen oman osaamiseni ytimeen tekemään.
Esiintyjänä Joni haaveilee ensisijaisesti siitä, että saisi tehdä töitä mahdollisimman pitkään.
-En enää oikeastaan haaveile mistään tosi suureellisesta, kuten vaikka Las Vegasissa esiintymisestä. Olen aina sanonut, että teen tätä niin kauan, kun tuntuu kiinnostavalta ja, että on muitakin aloja, joita olisi kiva kokeilla, mutta toistaiseksi tämä on ollut se juttu, johon olen syttynyt koko ajan uudestaan näiden erilaisten projektien myötä.
-Mulla on ollut jo viiden vuoden ajan sellainen strategiaryhmä, jonka kanssa olen työstänyt yrittäjyyttäni ja esiintymistäni. Tapaamme vuosittain ja nyt kun ajattelen, mitä näiden vuosien aikana on ammatillisesti tapahtunut, niin kaikki on mennyt aivan valtavin harppauksin eteenpäin. Tämä ryhmä on ollut mulle ensiarvoisen tärkeä, kun taikurin työ on muuten aika pitkälti sellaista yksinäistä puurtamista.
Nimeä kaksi intohimoa taikuuden ulkopuolelta.
-Tykkään video- ja valokuvauksesta ja matkustelusta.
Viimeinen illuusio Suomen Komediateatterin Peacock-näyttämöllä 28.4. alkaen.
Lue lisää esityksestä ja hommaa liput:
https://suomenkomediateatteri.fi/esitykset/viimeinen-illuusio/