Anna Dahlman: ”Tärkein tehtäväni on saada työryhmän jäsenet loistamaan”

Huvituttaako Revyyn -ohjaaja Anna Dahlman ottaa mielellään vastaan sellaisia ammatillisia haasteita, joista ei lähtökohtaisesti koe mitenkään selviytyvänsä.

– Tässäkin revyyssä olen ohjaajana, koska en kyennyt sanomaan Kiti Kokkoselle ei. En tiedä, onko sitä koskaan kukaan yrittänyt, mutta se on mahdotonta. Taustani on vahvasti tv-puolen käsikirjoittamisessa ja ohjaamisessa. Siksi minusta tuntuu edelleen, että olen teatterissa ikään kuin työharjoittelussa. Edellinen kerta meni varmaan kuitenkin kohtuullisesti, kun pyydettiin takaisin. Suomen Komediateatterin Maailmanlopun-revyy oli ensimmäinen ohjaustyöni teatterissa.

Ohjaajana Anna pyrkii tekemään itsensä niin tarpeettomaksi, kuin mahdollista.
– Tärkein tehtäväni on saada työryhmän jäsenet loistamaan. Tämä koskee kaikkia esityksen synnyssä mukana olevia osastoja. Kirjoittajana olen ohjannut aiemmin paljon omassa päässäni. Kirjoitan komediaa, jossa rytmi on keskeisessä osassa. Kun hion tekstiä kuvittelen mielessäni ne tilanteet aika pitkälle, tällä tavoin kirjoittajasta ohjaajaksi ei ole niin kovin pitkä matka.

Anna valmistautuu uuden esityksen ohjaamiseen osallistumalla käsikirjoitusprosessiin.
– Olen tekstilähtöinen ihminen ja tämänkin esityksen käsikirjoittamisessa olen ollut voimakkaasti mukana. Tekstin hiominen mahdollisimman pitkään harjoitusvaiheessa on itselle luontevin tapa kehittää kokonaisuutta. Sitä kautta haetaan esityksen muotoa. Tykkään saada ympärilleni visuaalisesti lahjakkaita ihmisiä, jotka pystyvät tukemaan muilla osa-alueilla komedian syntyä. Annan yleensä aika vapaat kädet ja sitten vasta puutun, jos joku ei ole mennyt siihen suuntaan, kuin alun perin ajateltiin.

Millaisia vaiheita ohjaajan työhön kuuluu revyyn syntyprosessin aikana?
– Ennen harjoituskauden alkua ohjaaja tapaa kaikkien eri osa-alueiden ihmisiä, jotka tulevat olemaan työryhmässä mukana. Tässä tuotannossa olen valinnut työryhmän vahvoilla suosituksilla. Lavastuksen ja puvustuksen kanssa keskustellaan aikaisessa vaiheessa tyylilajista, materiaaleista, väreistä ja niistä maailmoista, joita halutaan välittää. Lähdetään yhdessä haarukoimaan sitä, millainen esitys meillä on tulossa.

– Vastaavan käsikirjoittajan Niina Lahtisen kanssa olen tehnyt tiivistä yhteistyötä esityksen osalta jo puoli vuotta ennen harjoituskauden alkamista. Meillä on kuitenkin ajankohtaisia aiheita sketsien sisällä, joten tekstit saattavat elää loppuun asti sen mukaan mitä maailmassa ja yhteiskunnassa tapahtuu. Kun harjoitukset esiintyjien kanssa alkavat, yleensä harjoitellaan tekstiä ja sen rytmitystä ensin ja sitten lisätään liikettä ja päätetään esimerkiksi, mistä kukakin tulee näyttämölle. Samaan aikaan muut osastot vievät omia osa-alueitaan eteenpäin ja valvon lavastuksen, puvustuksen, ääni- ja valomaailman valmistumista. Tässä esityksessä olen osallistunut myös biisien sanoittamiseen.

Ensi-illan jälkeen ohjaajan työ on tehty.
– Käyn muutaman kerran kauden aikana valvomassa esityksen ja annan siitä työryhmälle palautteen. Korjaava palaute voi olla esimerkiksi sellainen, että jokin sketsi on lähtenyt venymään. Yhtä hyvin voin sanoa, että hauskempaan suuntaan on menty.

Annan mielestä hauskassa sketsissä tulee olla yllättävä käänne ja ajatuksia herättävä aihe.
– Se toimii, jos se saa ajattelemaan, että jonkun tilanteen voi nähdä noinkin tai, että tuollaisiakin ihmisiä voi olla. Silloin, jos tehdään komediaa aiheista, jotka aiheuttavat ihmisissä voimakkaita tunnereaktioita kuten uskonto tai vaikka ihmisoikeudet, pitää olla erityisen tarkka sävyn suhteen. Havainto ja pyrkimys on oltava kirkas myös yleisölle, jotta se tulkitaan mahdollisimman oikein.

– Itseäni naurattaa eniten kivusta ja tragedioista kumpuava huumori. Sellainen, missä on jokin oikea tunne ja havainto taustalla. Saan siitä helpotusta, kun lähtökohtaisesti hirveä asia asetetaan naurun alaiseksi hyvällä tavalla. Huumori on lohdullista, se auttaa ihmisiä selviytymään vastoinkäymisistä ja käsittelemään tabuja. Se on mielenterveystyötä, jonka arvo on sitä korkeampi, mitä rankemmat ajat ovat.

Annan mielestä ohjaajan työssä parasta ja rankinta on kaikkien lankojen käsissä pitäminen ja loputon päätösten tekeminen.
– Aina silloin kun kirjoitan, ajattelen että se on kaikkein vaikeinta mitä on olemassa ja kun ohjaan niin totean, että kyllä tämäkin aika vaikeaa on. Ohjaajana olet kuitenkin aina viime kädessä se, jonka tulee ratkaista asiat. TV-sarjaa tehdessä ohjaajan työ painottuu hyvin paljon myös leikkausvaiheeseen. Teatteri on sillä tavalla enemmän näyttelijöiden taidetta, että se esitys lähtee ensi-illan jälkeen elämään ilman ohjaajaa.

Revyy koostuu toisistaan irrallisista laulu-, tanssi ja sketsinumeroista, miten niistä lopulta saadaan tasapainoinen kokonaisuus?
– Taitteet, joissa siirrytään sketsistä toiseen ovat tosi tärkeitä. Niihin yritetään hakea jatkuvuutta läpi esityksen. Lisäksi esitykseen pyritään dramaturgisesti saamaan kokonaisflow. Tähän vaikuttaa esimerkiksi järjestys, jossa kohtaukset esitetään.

Anna kokee, että hänen vahvuutensa ohjaajana ovat kommunikaatio ja kuunteleminen.
– Minun on tosi helppo ottaa huomioon, mitä itseäni hauskemmat ja fiksummat ihmiset ehdottavat.

Vapaa-ajalla Annalla on kaksi erityistä intohimoa.
– Avantouinti ja Salt and vinegar -sipsit. Harvaa ihmistä rakastan yhtä paljon, kuin sipsejä.

Lue lisää Huvituttaako Revyy -esityksestä ja osta liput täältä!