Näillä mennään! – kohtuuttoman hauska syysrevyy - Komediateatteri

Näillä mennään! – kohtuuttoman hauska syysrevyy

Esityskuva

Esitykset

Näillä mennään! – kohtuuttoman hauska syysrevyy

Osta lippuja

Syysflunssaan kaipaamasi piristysruiske tarjoillaan tuttuun tapaan Suomen Komediateatterissa, kun liki kolmekymmenvuotiaaksi kypsynyt revyy palaa tänä vuonna suurempana kuin koskaan. Valtavan Peacock-näyttämön Linnanmäellä valloittaa jo 16-henkiseksi paisunut näyttelijöistä, tanssijoista ja livebändistä koostuva tähtijoukkio.

Luvassa on räjähtäviä näyttämökuvia ja ison joukon voimaa, kun ohjaaja Misa Palander valjastaa koko esiintyjäkaartin komediallisen potentiaalin yleisön palvelukseen. Revyy koostuu hengästyttävästä kimarasta sketsejä, musiikkia ja tanssia. Ajankohtaisia aiheita käsitellään hauskasti ja koskettavastikin. Oskari Löytösen lavastus ottaa kaiken irti massiivisesta näyttämökuvasta, jonne rakentuu syysiltojen riemastuttavin show!

Revyykonkarit Kiti Kokkonen, Teemu Aromaa, Krisse Salminen ja Anniina Koivuniemi saavat rinnalleen tänä vuonna Suomen Komediateatterissa revyydebyyttinsä tekevät Joonas Nordmanin, Hannes Suomisen, Jussi Puhakan, NikoLan, Inkeri Hyvösen, Anna-Leena Sipilän sekä Matti Puron ja näillä sitten mennään.

Syysrevyy tarjoaa yhteiskunnallisia havaintoja maailmasta, jossa meitä kaikkia tsempataan pystymään omaan parhaaseemme joka ainoa päivä, joka ikinen hetki. Kirpeimmät poliittiset sketsit kirjoitetaan tänäkin vuonna niin lähellä ensi-iltaa, että EU-vaalien kiinnostavimmat käänteet ja Stubbin ensimmäiset 200 päivää presidenttinä tulevat mahdollisimman ajankohtaisina lavalle.

Näillä mennään! -revyyn käsikirjoituksesta vastaa toistaiseksi salainen kabinettiryhmä ja ohjaajana teatterissamme debytoi Misa Palander. Esityksen sydän lyö kapellimestari Katja Lapin johtaman livebändin tahtiin. Koreografiasta vastaa Marko Keränen.

Näyttämöllä upeat

Inkeri Hyvönen
Kiti Kokkonen
Krisse Salminen
Anna-Leena Sipilä
Anniina Koivuniemi
Teemu Aromaa
NikoLa
Joonas Nordman
Jussi Puhakka
Hannes Suominen
Matti Puro

Sekä kapellimestari Katja Lapin luotsaama livebändi

Janne Mathlin
Anssi Salminen
Kalle Ylitalo
Sami Zimmermann


Revyyt ovat olleet kiinteä osa Ere Kokkosen perustaman Suomen Komediateatterin ohjelmistoa
1990-luvulta lähtien.

Näillä mennään! -kohtuuttoman hauska syysrevyy saa ensi-iltansa 24.10.2024 Peacock-näyttämöllä
Linnanmäellä.

Esitykset 23.10-14.12.2024
Esityksen kesto noin 2 h (sisältäen väliajan).
Liput suomenkomediateatteri.fi
Peacock-näyttämö, Tivolikuja 1, Helsinki

Tervetuloa!

Esitykset:

  1. Ke 23.10.2024 18:00 ennakko:
  2. To 24.10.2024 18:00 ensi-ilta
  3. La 26.10.2024 13:00
  4. Ke 30.10.2024 19:00
  5. To 31.10.2024 19:00
  6. Pe 1.11.2024 19:00
  7. Ke 6.11.2024 18:00
  8. To 7.11.2024 18:00
  9. Pe 8.11.2024 18:00
  10. La 9.11.2024 13:00
  11. Ke 13.11.2024 18:00
  12. To 14.11.2024 18:00
  13. Pe 15.11.2024 18:00
  14. La 16.11.2024 13:00
  15. La 16.11.2024 18:00
  16. Ke 20.11.2024 18:00
  17. To 21.11.2024 18:00
  18. Pe 22.11.2024 18:00
  19. La 23.11.2024 13:00
  20. La 23.11.2024 18:00
  21. Pe 29.11.2024 18:00
  22. La 30.11.2024 13:00
  23. La 30.11.2024 18:00
  24. Ke 4.12.2024 18:00
  25. To 5.12.2024 18:00
  26. La 7.12.2024 13:00
  27. Ke 11.12.2024 18:00
  28. To 12.12.2024 18:00
  29. Pe 13.12.2024 18:00
  30. La 14.12.2024 13:00

Nyt myynnissä