Maailmanlopun Revyy – Viimeinen show jonka tarvitset

Suomen Komediateatteri tekee paluun revyy-teatterin huipulle päivittämällä taiteenlajin uudelle sukupolvelle. Komediateatteri on kutsunut kirkkaimmat kirjoittaja- ja näyttelijätähdet tehtävää suorittamaan, ja he ottivat haasteen vastaan.

Näyttämölle nousevat Putous-voittajat Kiti Kokkonen ja Riku Nieminen sekä Siskonpetiläiset Krisse Salminen ja Niina Lahtinen. Muina miehinä heidän rinnalleen astuvat mm. Helsingin Kaupunginteatterissa ja Kansallisteatterissa hauskuuttaneet komeaääniset ja sulavaliikkeiset Antti Lang sekä Markku Haussila

Ryhmää ohjaamaan ja käsikirjoitusryhmää johtamaan ryhtyy Siskonpedin vetäjä ja viimeisimmän Heinähattu ja Vilttitossu -elokuvan ohjannut Anna Dahlman. Musiikista vastaa Katja Lappi, joka on tehnyt menestyksellisesti samaa mm. ohjelmissa Putous sekä Siskonpeti.

Ajankohtaisen sketsikomedian sisältö on osittain loppuun asti kesken, mutta huolestuttavan kansainvälisen politiikan ja maapallon järkyttävän tilan inspiroimana nimeksi on päätetty Maailmanlopun Revyy – Viimeinen show jonka tarvitset.

Maailmanlopun Revyy saa ensi-iltansa 25.10.2018 legendaarisessa vaudeville-teatterissa eli Linnanmäen Peacockissa, jossa kansalle on tarjoiltu vavahduttavaa viihdettä vuodesta 1950.

Esityksen kesto noin 2 h (sisältäen väliajan).

Liput käsittelykuluineen 39/59€: www.ticketmaster.fi/maailmanlopunrevyy

Tutustu myös Show & Dinner -paketteihin: https://peacock.fi/show-dinner/

 

ESITYSPÄIVÄT (25.10.-31.12.2018)

Ke    24.10.    Klo 19 *Ennakko

To    25.10.    klo 19 *Ensi-ilta

Pe    26.10.    klo 19             

La    27.10.    klo 14                

Ke    31.10.    klo 19               

To      1.11.    klo 19                 

Pe      2.11.    klo 19                

To      8.11.    klo 19              

Pe      9.11.    klo 19                

La    10.11.    klo 14 & 19      

To    15.11.    klo 19               

Pe    16.11.    klo 19                

La    17.11.    klo 14 & 19      

To    22.11.    klo 19            

Pe    23.11.    klo 19              

La    24.11.    klo 14 & 19     

Pe    30.11.    klo 19                

La       1.12.    klo 14 & 19      

Pe      7.12.    klo 19               

La       8.12.    klo 14 & 19      

To    13.12.    klo 19               

Pe    14.12.    klo 19             

La    15.12.    klo 14 & 19

 

SHOW & DINNER

pe 26.10.
to 1.11.
to 15.11.
pe 30.11.

Tutustu Show & Dinner -pakettiin

Show & Dinner paketit myy: 
TMG Events Oy
Kysy myös räätälöityjä tilaisuuksia seurueille!