KÄSIKIRJOITUSKILPAILU

Suomen Komediateatterin käsikirjoituskilpailu on ratkennut! 


Suomen Komediateatteri julisti vuonna 2016 käsikirjoituskilpailun, jonka tavoitteena oli löytää riemastuttava, komediallinen tai tragikoominen sekä yhteiskunnallisesti kiinnostavaan aiheeseen pureutuva käsikirjoitus. 


Tekstejä saapui määräaikaan mennessä lähes 150 kappaletta. Komediateatterilla tehdyn esikarsinnan jälkeen tuomariston arvioitavaksi eteni kilpailun parhaimmisto. Niistä tuomaristo valitsi yksimielisesti voittajaksi Ville Nummenpään käsikirjoituksen Villiä Hurjempi Pohjola. 
Tuomaristossa tekstejä arvioivat tuottaja-ohjaaja Heikki Seppälä, agentti Markus Pyhältö Agency Northista, näytelmäkirjailija-ohjaaja Tuomas Parkkinen ja Suomen Komediateatterin taiteellinen johtaja Kiti Kokkonen. 


Tuomaristo perusteli päätöstään seuraavasti: 
”Nummenpään teksti on tyylipuhdas komedia. Käsikirjoitus nauratti ääneen. Teos on sketsikomediagenreä edustava pikakelaus pohjoisen maamme historiallisista käännekohdista ja merkkihenkilöistä. Tekstissä kuuluu Monty Pythonin kaikuja ja Kummelin pöhkösuomen yli hilseen menevää havinaa. Käsikirjoituksesta näkyi, että kirjailija tuntee komediakirjoittamisen perinteitä.” 


Kilpailun voittaja on 42-vuotias, riihimäkeläinen Ville Nummenpää. 


”Kun puhelu voitosta tuli, lähti matto jalkojen alta. Minulla oli sketsejä pöytälaatikkoon kertyneenä ja kun luin kilpailusta aloin suunnitella niistä yhtä isompaa kokonaisuutta. Löysin punaisen langan tästä maamme tarinasta. Olen elättänyt itseni perusduunarin hommilla ja salaa olen muusikko. Tämä tuntuu aivan absurdilta. Aiemmin olen kirjoittanut yhden jakson Kimmo-televisiosarjan kolmannelle kaudelle. Nyt tuntuu, että uusi ura on lähtenyt käyntiin. ” Ville Nummenpää summaa. 
Suomen Komediateatteri myöntää Ville Nummenpäälle 10 000 euron palkinnon, lisäksi voittajateos Villiä Hurjempi Pohjola tullaan näkemään teatterin ohjelmistossa. 


Lisätiedot ja haastattelupyynnöt
teatteri@suomenkomediateatteri.fi

Suomen Komediateatteri on Ere Kokkosen vuonna 1995 perustama helsinkiläinen ammattiteatteri ja perheyritys jo toisessa polvessa. Suomen Komediateatterin pääasiallinen tehtävä on laadukkaan kotimaisen ja komediallisen teatterin tekeminen. Teatterilla on 2-5 ensi-iltaa vuodessa, joista valtaosa on kotimaisia kantaesityksiä.